Kyllä voi pientä ihmistä ketuttaa armottomasti. Asiaa ei yhtään auta tuo kesäinen sää tuolla ulkona. Synkkää, pimeää, kylmää ja märkää. Tuulikin heiluttelee puita oikeen urakalla. Vaikka oonkin töissä sisällä ilman ikkunoita, nauttisin silti aurinkoisesta säästä. Ois mieli vähän valosampi, jos sääkin ois mieluinen. Kyllähän ne lupas heinäkuulle oikeen kunnon helteitä, mutta on säätiedotuksessa aina luvattu vaikka mitä, mutta harvoin ne pitää paikkaansa.
Ainoa plussapuoli tässä on se, että ei oo kauheen kirkasta aamulla että pystyn nukkuun paremmin. Tai siis pystyisin, jos mulla ei sattuis oleen kahta kissaa, joiden sisäinen herätyskello herättää ne tasan klo 5.00 joka aamu. Ja nehän ei todellakaan oo mitään hiljasia tapauksia. Molemmat juoksee, riehuu, repii johtoja, maukuu, juoksee päin seiniä ja heittelee mattoja minne sattuu, tulee painiin mun päälle ja hyppii mun yli. En ymmärrä miten ne on tollasen rytmin keksinyt, kun ruokaakin annan vasta joskus yhdeksän aikaan. :D
Nyt soi: Sia - Chandelier
I'm gonna fly like a bird through the night, feel my tears as they dry
I'm gonna swing from the chandelier, from the chandelier
Yritän tällä biisillä tsempata itteäni, kun on vähän hankalampi vaihe elämässä taas menossa. Joo-o, on töitä, on kissat, on ihmisiä jotka huomioi sillon tällön. Mut oon ihan lopen kyllästyny kaikkeen draamaan, mitä tulee vaikka yrittäisin olla hyvä ihminen ja huomioida muitakin mahdollisimman paljon. Mä en vaan tiedä miten pitää ihmiset tyytyväisinä. Koko ajan saa pelätä, että jää täysin yksin ja kyllähän sitä aika yksinäiseltä tuntuukin, vaikka ois niitä hyvänpäivän tuttuja ympärillä, kun onhan se ihan eri asia että on joku jonka kanssa voi jutella useamman tunnin putkeen ilman että kyllästyy ja sekin on ihana fiilis, kun on jotain mitä odottaa. Jotain mistä tulee hyvä mieli edes hetkeks. Mut se on ilmeisesti liikaa pyydetty. Pitäis vaan tyytyä toiseks parhaaseen, mutta entäpä jos en halua? Miks tyytyä johonkin, jos on jotain parempaakin? Huoh. Mut mä en enää rupee ihmisiä kiusaamaan, jos mä en anna samaa fiilistä ihmisille, minkä mä saan niistä, niin en jaksa enää vaivautua vaikka se onkin ihan perseestä.
Asiaan ei tietenkään auta yhtään tää masennus, joka aina pahenee just tälläsellä säällä ja varsinkin sillon, kun jotain tämmöstä tapahtuu. Varmaan suututan tällä postausksellakin ihmisiä ja sitten fiilis vaan pahenee, mutta pakko vaan päästä purkautuun kun ei oo muutakaan paikkaa missää avautua. Kissoja ei kauheesti mun murheet jaksa kiinnostaa. Vaikka kyllähän se jo helpottaa oloa, kun saa karvapalleron hetkeks syliin tai voi nukkua niiden vieressä.
Oon aina ollu vähän huomionkipee ja tiedän sen kyllä, mutta en voi sille mitään. Hankaloittaa kyllä elämää hirveästi, mutta pakko vaan elää sen kanssa. Mikään ei riitä. Huoh.
Turha postaus mutta pakko päästä kirjottaan ennen kun meen töihin, missä nää ajatukset vainoo mua koko päivän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti