Syksy tulee, oletko valmis?

Angstipostauksen aika jälleen. On jääny kirjottaminen hieman vähemmälle, mutta ihan ymmärrettävää, kun mulla iski sitten syysmasennus päälle oikeen kunnolla. Tosi ajoissahan se tuli, mutta säät on jo viilentyny ja ensimmäinen koulupäiväkin on jo takana päin. Kesätöitä on kyllä edessä vielä kaks kokonaista viikkoa ja tää viikko loppuun, mutta kesä on silti ohi. Moni muukin asia on ohi ja sepäs Purria vituttaakin.

Ensinnäkin oon menettäny mulle tärkeimmän ihmisen, enkä tienny edes että meidän välillä oli noin paljon ongelmia. Mä en ite osaa päätellä asioita, jos niitä ei väännetä mulle rautalangasta ja tässäkin jutussa, näistä ongelmista ei oltu edes vihjailtu. Luulin vaan, että tyyppi oli vaan omien ongelmiensa takia aina huonolla tuulella vaikka ois pitäny ajatella, että vika on mussa. Mutta mistäpä mä olisin voinu tietää, enkä mä voi muuttaa menneisyyttä, valitettavasti. Harmittaa vaan, kun jos oisin tienny ajoissa, niin kaikki vois olla niin erilailla nyt. Mutta oon silti sitä mieltä, että kaikesta voi päästä yli, eikä juttelun lopettaminen tai välien katkasu oo ratkasu mihinkään, vaikka oonkin siihen aina ennen turvautunu kun oon suuttunu. Nyt oon kuitenkin tyytyny vaan itkemään ja pyöriin itsesäälissä. Jos mä aiheutan ihmisille enemmän pahaa oloa, kun hyvää mieltä, niin en mä niiden elämää sen enempää rupea pilaamaan, vaikka kuinka sattuis. En silti voi olla miettimättä et nyyh, voi kunpa kaikki ois niinkun ennen. Itkettää. Ahdistaa. Masentaa. En jaksa keskittyä taas mihinkään, enkä saa nukuttua, mutta lääkkeitä en kyllä hae.

Oon luukuttanu tosi paljon Haloo Helsinkiä tässä pari päivää. En oo ennen ymmärtäny kuinka hyvät sanotukset näillä on... mut nyt ymmärrän ja rakastan. Tuun kyllä välillä paljon pahemmalle tuulelle, kun kuuntelen näitä mutta välillä piristynkin.

Mut se siitä. Ei tää olo tästä helpota, vaikka kuinka avautuisin ja ulisisin.

Koulu tosiaan alko eilen. Ja kylläpä eilinen olikin rankka päivä. En saanu nukuttua ja sitten piti herätä seittemältä, kun on tottunu siihen, että koko kesän on voinu herätä ihan ilman herätystä. Kissat valvotti, oli kuuma ja tietysti mietin kaikkea paskaa. Oli kuitenkin ihan mukavaa kävästä siellä koulussa, kun näin luokkalaisia ja pääsin hetkeks irrottautuun kaikesta paskasta, kun hoilailin luokkalaisen kanssa Cheekin Flexaa biisiä :D Seuraavan kerran koulua sitten onkin vasta lokakuussa, huhhuh. Ens viikon keskiviikkona alkaa työssäoppiminen vanhainkodissa ja se ahdistaa niin älyttömästi. Ensin oon 7-14 siellä työssäopissa, sitten parilla bussilla kesätyöpaikalle ja kotona oon vasta joskus ilta kymmenen jälkeen. Tosta tulee niin tuskaa, jos en pysty nukkumaan. En tykkää yhtään tuosta työssäopista, mun toppipaikka on ahdistava, enkä osaa olla luontevasti vanhusten kanssa. En osaa mitään, oon liian ujo ja mulle ei jää yhtään vapaa-aikaa. Työt ja työssäoppi on rinnakkain vaan 1,5 viikkoa mutta kyllä se silti ahdistaa, en tiedä miten jaksan.

Ois niin helpompaa, jos pystyis oleen tän vikan viikon ajattelematta tota toppia, kun mulla on kuitenkin tässä vielä lähes viikko aikaa nukkua sun muuta. Tietenkin on myös nuo muut murheet, mutta jos sais edes tän yhden stressin pariks päiväks pois, niin helpottais... Yhh.

Stressaamisen lisäks oon ollu porukoilla ja pelannu 50h The Sims 3. Oon mä sentään jotain saanu aikasekskin!